tiistai 9. lokakuuta 2012

En oo ottanu asiakkaita pitkään aikaan, elämä ollu taas pelkkää ryyppäämistä, yhen yön panoja ja sekoilua. Viikolla on koulu ja muut kiireet.

Lisäks ilmestyny joku vitun syysmasennus, välillä menee päiviä sängyssä.

Nyt on niin järjetön rahapula, että pakko alottaa tosissaan taas.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Tykki"mies" Upinniemestä

Tutustuin toissa viikonloppuna mukavaan poikaan, jonka kanssa juttu rupes heti luistamaan. Oltiin tiiviissä yhteyksissä koko viikko ja sovittiin että mennään yhdessä sen frendin mökille perjantaina. Mökillä oli kivaa, poika oli tosi ihana. Pantiin monesti ja seksi oli tosi hyvää (vaikka jätkällä aika katkarapu olikin). Kännipäissäni menin avautumaan huoraamisestani, jätkä otti sen sillon tosi hyvin. Lauantaina ei mitään läheisyyttä ollu, mutta silti oli vielä kivaa.

Mutta tänään selvisiki, että tää jätkä oli vielä ihan poikanen, katkasi muhun kaikki yhteydet facebookia myöten, vaikka eilen aamulla oli vielä ihan normaali. Laitoin pojalle viestin " sait mitä halusit, nyt voitkin sitten rauhassa keskittyä kasvamiseen".

Mitä tästä opimme, älä avaudu ihmisille joilla vois olla jtn intressejä sua kohtaan :D

Niin se taas meni, kerran huora, aina huora ja sen mukaisen kohtelun sain taas.

Mutta se mikä ei tapa, se vahvistaa, varsinki jos pikkupojista on kyse :D

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Paluu alkuun.

Eräs ihana lukija pyysi että kertoisin miten kaikki alkoi.

Niinkun aikeisemmin kirjoitin, ensimmäisestä kerrasta en muista kun jtn pieniä flash backeja, lähinnä paikan jossa olin, sillon olin niin sekasin ja vedin pään vielä pahemmin sekasin sen jälkeen. Mutta ensimmäisten kertojen joukossa oli myös niitä, kun huonon aktin jälkeen istuin tuntikausia suihkussa ja pesin itteäni hullun lailla, makasin sängyssä ja tunsin itteni tosi tosi likaseks. Ensimmäisistä kerroista en myöskään yleensä saanut rahaa, lyhensin vaan velkojani jollekki velkojan kaverille, tai velkojalle itselleen. Ja koska nämä kyseiset kusipäät tiesivät, että olin vaan maksuväline, nii mullehan sai käytännössä tehdä mitä vaan.

Yhden kerran muistan kun joku mulle entuudestaan tuntematon mies (kuitenkin velkojan kaveri) halusi panon, mies potki mua, läpsi mua, tukehdutti ja työnsi melkein koko nyrkkinsä mun pilluun, vaan satuttaakseen mua ja saadakseen siitä jotain nautintoa. Se oli ensimmäinen ja viimenen kerta kun velkojastani oli hyötyä, se pelasti mut siltä kusipäältä.

Sillon koin kyllä kaikki mahdolliset hullujen addiktit, joten kun vaihdoin paikkakuntaa ja velat oli maksettu, siitä oli helppo jatkaa ns. normaalien asiakkaitten kanssa.

Rakkaudella Saskia <3

tiistai 28. elokuuta 2012

Perheellinen mies, todellakin.

Jälleen uus outo tilanne. Menin asiakkaan luo sovittuun aikaan, pimpotin ovikelloa, sen avasi mies 4v. lapsi sylissä. Ajattelin ensin, että oon tullu väärään paikkaan, mutta mies pyysi mut sisälle, esitteli tyttärensä mulle. Mies huomasi varmaan mun hämmästyneen ilmeen ja sano "tätä tullaan hakemaan tossa puolentunnin päästä, että juodaan vaikka kahvit ja odotellaan sen aikaa tässä". No ei siinä mitään, tyttö oli tosi sulonen vähän hiljanen neiti ja ehdimpähän siinä tutustua tähän mieheenki paremmin. Oli omituisen mukavaa itseasiassa.

Joku mies tuli hakemaan tytön 40min. myöhemmin, miestä hakenut tyttö tokaisi vaan sille tytölle "mennäämpä hetkeksi hoploppiin, että iskä saa tutustua uuteen naiseensa lähemmin". Mitä helvettiä? Pitääkö kaikesta kertoa kaikki? Yök.

Sen jälkeen se poka olikin harvinaisen nopea likkeissään, anto rahat, kävelytti mut eteisestä makkariin, riisu omat vaatteensa, heittäyty sängylle X: asentoon ja naytti just sellaselta "hoida huora hommas, siitähän sulle maksetaan". No riisuin vaatteet, lämmittelin miestä hetken, ratsastin ehkä 5min, poka laukes, puki vaatteet ja kysy. "otatko kahvia, meen keittää". Täh? Puin vaatteet päälle, menin keittiöön ja siellä se istu keittiönpöydässä ja rupes juttelee päivänsä tapahtumista ja duunistaan, ihan niinku aikasemmin, kun se tyttö oli paikalla. Huitasin kahvit naamaan ja häippäsin.


tiistai 14. elokuuta 2012

Paluu karuun arkeen

Viime viikolla se sitten tapahtu, jouduin takasin koulun penkille, elikkä täyty tehä tiukkaaki tiukempi aikataulu, että saa mahdutettua kaiken. 8-16 koulu, sitte punttikselle, asiakas, opiskelu, kahvit kavereiden kanssa ja nukkumaan, siinähän ne päivät sitte kuluuki mukavasti.

Eilen oli kuvottava (mutta tosi mukava) asiakas, se haisi kamalalta hieltä heti panon alkumetreillä ja se oli niin lihava, että oli vähän vaikeuksia ratsastaa (alla en olis ikinä uskaltanu olla, kun se sitä ehdotti), ainoo joka onnistu oli doggy ja siinäkin se puuskutti ja hikoili nii että olin varma et kohta se saa jonku sydärin. Onneks mies jaksoi vaan yhen kierroksen, loppu aika (mies oli varannut tunnin, panoon meni ehkä 15min) oltiin suihkussa ja juotiin kahvia.
Miks kaikki lihavat ja rumat miehet on aina niitä mukavimpia, kohteliaimpia ja yleensä myös tosi tosi huumorintajusia. Ei niin että mulle ulkonäkö olis tärkein, en vaan voi sietää lihavia, jotka on itse aiheutetusti siinä kunnossa, sairaus on eri asia, sille ei voi mitään ja se on muidenkin vaan hyväksyttävä.

Tulipa kamalan kuulosta tekstiä, oon oikeesti ihan kiva :D

Rakkaudella Saskia <3

tiistai 7. elokuuta 2012

Itkevä mies

Tänään otin pitkästä aikaa asiakkaan, ku ihoki näyttää jo melkein normaalilta. Poka oli pitkäaikanen vakkari, jota en ollut tavannu varmaan vuoteen, eilen illalla mies otti kuitenki yhteyttä pitkästä aikaa, ku oli ajatellut mua paljon.

Alussa mies käyttäyty ihan normaalisti, kyseli kuulumiset ja keitti kahvit jauhettiin siinä turhaa paskaa vähän aikaa. Kahvin jälkeen siirryttiin olkkarin sohvalle ja käytiin tositoimiin. Tiedän että tosi moni asiakas hoitaa ittensä kädellä ennen tapaamista, että kestaisivät pitempään, mut tää oli jo ennätys. Meni varmaan 20min ennenku tää laukes ja no sehän oli pelkkää jyystämistä koko sen 20min, rupes jos vähän kyllästyttämään, ku tää mies valu hikeä mun päälle, läähätti ja nylkyttäminen hidastu koko ajan, nii etten ollu enää ees varma, että seisoko sillä vai ei.

Ei siinä mitään, mut aktin jälkeen se lysähti mun päälle makaamaan ja nukahti! Siinä sitten kohteliaasti herätin sen hihittelemällä. Se heräs ja sitte alkoki tää "mun täytyy kertoo sulle jotain, mä oon rakastunu suhun. Mä en voi elää ilman sua" sit se laitto päänsä takas mun tisseille ja rupes nyyhkyttää.

Hivuttauduin pois sen alta, puin äkkiä vaatteet ja lähin liikkuu eteiseen, se tuli perässä (pillittäen edelleen) pyys pusun hyvästiks (alko itkemään hullun lailla) sanoin heippa ja suljin oven.

Sori mut en lämpee tikkulaihoille tietsikkanörteille, enkä varsinkaan jos ne on mun asiakkaita.

Rakkaudella Saskia <3

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Konttailua ja puskissa pyörimistä, eli perus lauantai.

Pidämpä muutaman päivän taukoa näistä hommista, kroppa niin täynnä mustelmia railakkaan viikonlopun jäljiltä, että eihän näin voi näyttäytyä asiakkaille....

torstai 26. heinäkuuta 2012

Le laiska paska

Tänään ei jaksa, tänään istun kotona poikaystävän kulahtanut t-paita ja bokserit päällä, juon ainakin litran kahvia, en meikkaa ja annan hiusten olla takussa. Nostan perseeni sängystä vaan kun tarvitsen jääkaapista jotain. Ah niin ihanat lorvailupäivät <3

Rakkaudella Saskia <3

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Mies joka tiesi mitä halusi.

Eilinen asiakas oli nopee tapaus, homma oli ohi kutakuinki 10 minuutissa. (mies oli kuitenkin varannu tunnin ja maksoi siitä)

näin se meni:
Ovella anto mulle rahat, vei makkariin, riisu multa ja iteltään puolet vaatteista, työnsi heti kullinsa sisään (esileikkejä ei siis tunnettu), nylkytti ehkä minuutin, laukes, puettiiin vaatteet päälle ja sitten se saatto mut ovelle. Koko tapaamisen aikana ei vaihdettu varmaan kun 10 sanaa.

Rakkaudella Saskia <3

tiistai 24. heinäkuuta 2012

perheen rikkoja :)

Viime yönä joskus klo 4, helvetin vihainen kimittävä nainen soitti mulle, puhelu meni kutakuinkin näin:

Nainen: saatanan huora, mitäköhän sun miehesi sanoo, kun otan sen numeron selville ja kerron kaiken

Minä: anteeks minkä kaiken, nyt rupes kiinnostamaan

N: että sä panet mun miestä, mä tulen huomenna kylään, niin sun mies voi lukea sun lähettämät tekstiviestit

M: voi kuule voisitko ensin kertoa että mikä sun miehen nimi on, niin tietäisin kenen vaimo soittelee, kun niitä miehiä on ollu niin paljon

N: Muhammedin vaimo täällä soittelee, tiesitkö sä huora että sä rikot ihmisten perheet

M: huora mä kyllä saatan olla, mutta yleensä ne syyt mun palveluiden käyttöön ei kyllä löydy kodin ulkopuolelta, suosittelisin rouvaa likistelemään vatsamakkaroitaan ja katsomaan peiliin

N: sua ei kohta enää naurata, kun mä tulen sun oven taakse

M: tervetuloa, keitänkö kahvit? Onhan osote tiedossa?

N: kuule lutka tässä ei nyt ole vitsin aihetta, mä kyllä otan sun osotteen, sun nimen ja sun miehen nimen selville

M: no voi harmi, sulla voi sitten kestää vähän, laitoin jo kahvinki tulemaan :( mutta sittenku löydät, nii voitko soittaa mulle ensin, jotta ehin siivoomaan? :)

N: mun mies kyllä tietää missä sä asut, odota vaan, kun mä tulen poliisin kanssa sun ovelle

M:
fakta nro. 1 Huoraaminen on suomessa laillista, joten poliisit tuskin puuttuu tähän :D
fakta nro. 2 Mä en ota asiakkaita koskaan kotiini
ja fakta nro. 3 en muuten ota ulkomaalaisia asiakkaita, koskaan en ole ketään Muhammedia asiakkaakseni ottanut, tiedän sen tarkalleen, koska pidän listaa kaikista, mutta kiitos kuitenki tästä juttu tuokiosta :)

Ei enään nainen vastannu, tais olla väärän huoran numero nyt sillä :D

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Päivän asiakas nro.2

Ei noussu, eipä kai siihen muuta lisättävää sit.... :D
Tänään oli keikka ekaa kertaa moneen kuukauteen. Poka oli törkeen hyvännäkönen 34-vuotias lentäjä, ilmasekski olisin varmaan tälle antanut :D

Poka varasi multa tunnin, tosiasiassa olin miehen luona noin 40min, josta yli puolet mies hiero mun hartioita ja selkää. Mikäs siinä, tommosia keikkoja vois tulla useemminkin. Huomas että tää mies ei ollu ekaa kertaa huorissa, oli kyllä sen verran itsevarmat otteet, eikä maksusta tarvinnu muistuttaa alussa, vaan herra ojensi ne mulle heti eteiseen päästyäni.

Siinä mies sitten lätisi perus kehuja mun kropasta ja kysy jos haluan että se hieroo mun hartioita, sanoin että tottakai, ne onki vähän jumissa, siinä se hiero mua varmaan 20 min ja rupesin jo vähän vihjailemaan, että eiköhän mentäis itse bisneksiin. No hän halus riisuu mut ja kysy että saako vähän nuolasta, tottakai annoin. Sen jälkeen riisuin mieheltä vaatteet ja tää käskin mun mennä 69 koska halus vielä maistella mun hyvän makusta pillua ja kattoa mun kiimasta persettä. Siitä sitten siirryttiin ite aktiin, vähän häiritsevää oli kun mies halus tuijottaa mua silmiin koko ajan ja kattoa kuinka mä nautin, yritin ehdottaa doggya, mutta ei kelvannut, koska siinähän ei nää mun naamaa, joten perus lähetyssaarnaajalla mentiin, joka oli kyllä ihan hyvä, tällä jätkällä oli nii jättimäinen kalu, että siinäkin meinas jo pökkästä liian syvälle :D

Poka laukes kyllä melko nopeesti, mä siinä samalla ja sitten se halus vielä sormilla saada mut uudestaan laukeemaan. Oli kyllä vähän liian täydellinen setti asiakkaaks sanon minä, mut hyvä vaan, olispa se aina tällästä, nii jokainen nainen varmaan tekis tätä :P

Siinä se sitten oliki, mies saatto mut taksille ja sano haluuvansa tavata uudestaan, ei siinä mitään, täydellisen vakkarinhan tosta sais, kun makso vielä 150e ekstraa :)

Rakkaudella Saskia <3

Rakkautta multa saa, kuhan maksaa.

Tänne ilmestyi jälleen yksi "huoran blogi", teen tämän koska haluan purkaa kokemuksiani ja saada ihmiset ymmärtämään tätä ammattia.

Vähän taustoistani alotin nämä hommat 12-vuotiaana, koska silloiset velkani pakottivat siihen tilanteeseen (ja tämä ei todellakaan tarkoita että olisin ihmiskaupan uhri :D). Ensimmäisestä kerrastani en juurikaan muista mitään, ihmisen aivoilla kun tuntuu olevan hyvä tapa työntää huonot kokemukset jonnekkin pään syövereihin.

Kun olin 15-vuotias olin saanut kaikki velat maksettua, joten pidin yli vuoden tauon näistä hommista, kuitenkin siitä oli jo tullut osa mun elämää, eikä kynnys uudestaan alottamiseen ollu kovinkaan suuri, joten tässä sitä nyt ollaan kohta 20-vuotiaana ja edelleen näissä hommissa.

Mulla on aina ollut nii sanottu "kaksois elämä" en muista että olisin ollut sinkkuna päivääkään sen jälkeen ku täytin 14 ja nyt jos mietitte, niin ei, kukaan edellisistä/ nykyisestä seurustelukumppanistani ei tiedä näistä mun hommista, ainoastaan hyvät ystävät ja työkaverit, enkä todellakaan halua sekottaa "siviilielämääni" tähän.

Toivon että tästä blogista on suuri apu mulle, lukijoille ja kaikille sellaisille jotka harkitsee tähän työhön ryhtymistä.

Rakkaudella Saskia <3